Viikon aikana on tapahtunut paljon suomalaisessa “satelliittiskenessä”, kun suomalaisen Kuva Space:n operoima Sunstorm-satelliitti suoritti tehtävänsä ja syöksyi Maan ilmakehään.
Ilmatieteen laitoksen analyysin mukaan satelliitti poistui kiertoradalta puolen päivän aikaan (Suomen aikaa) keskiviikkona 4.9.2024. Tarkkaa ilmakehään paluukohtaa ei toistaiseksi tiedetä ja tuskin se koskaan selviääkään.
Suomen ensimmäinen satelliitti, eli Aalto-1, tuhoutui Maan ilmakehässä. Ilmatieteen laitoksella laskimme oman ennusteen tuhoutumisen ajankohdaksi.
ESA DRAMA -ohjelmalla tehtyjen laskelmien perusteella Aalto-1 olisi kuitenkin jo palanut ilmakehään jossain aikavälillä sunnuntai 1.9. kello 12:00 ja maanantai 2.9. Ilmakehään saapumiskohdan karkea arvio saatiin kanssa laskelmista ja sen mukaan satelliitti saapui 88.3% todennäköisyydellä meri- tai napa-alueelle.
Lisää: https://avaruusinsinoori.kassiopeia.net/2024/09/03/aalto-1-satelliitti-paloi-ilmakehassa/
Havaintokauden ensimmäinen eksoplaneetan ylikulun valokäyrä kohteesta TOI-6034.01b https://www.kassiopeia.net/2024/08/22/havaintokauden-ensimmainen-eksoplaneetan-ylikulun-valokayra-kohteesta-toi-6034-01b/
#exoplanet #avaruus #eksoplaneetta #science #astronomy #space
Fortnitea Kuussa! Kyllä se on nyt mahdollista, kiitos ESAn.
Sain kunnian testata tammikuussa 2024 ESAn teknologiakeskus ESTECissä Epic Gamesin kehitteillä olevaa Fortnite-lisäosaa. Nyt kyseinen lisäosa on julkaistu suurelle yleisölle pelattavaksi ja se kannattaakin tsekata, vaikka itse Fortnite ei olisikaan ennestään tuttu.
Vuonna 2024 tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä kun Härkämäen observatorio aloitti toimintansa täysimittaisesti.
Härkämäen tähtitorni sai uuden kupolin päällensä juuri ennen joulua 2003 ja vuoden vaihteen jälkeen torniin asennettiin silloin pääkaukoputki, 12 tuumainen Meade. Tätä juhlavuotta vietetään kuluvan vuoden ajan, juhlien huipentuessa Aurinkopäivään jossa muistellaan mennyttä 20 vuotta. Jäsenlehtemme, Ad Astra, samoin kuin nettisivumme huomiovat tämän merkkivuoden erikoislogolla.
Jaahas. Taas olisi tälläistä pukkaamassa lähiaikoina ulos ja Kassiopeian jäsenten postilaatikkoihin. Ihan hyvältähän tämä vaikuttaa näin 90% valmiinakin jo.
Härkämäen tieteelliset julkaisut löytyvät kätevästi mm. Harwardin ylläpitämästä ADS-tietokannasta. Oheisen päivitetyn Julkaisut-sivulla on nyt suorat linkit Hentusen Veli-Pekan ja Nissisen Markun tietokantahakuihin ja nämä kattavat aika hyvin kaikki Härkämäen tieteelliset julkaisut. Tietokannasta voi myös hakea muita yhdistyksemme jäseniä, jos haluaa jonkun tietyn henkilön tieteelliset osallistumiset saada selville.
Torstain 8.2. klo 18 - 20 yleisönäytös joudutaan perumaan kovan pakkasen takia. Pakkasta on ennusteen mukaan -23 C ja Härkämäellä tuuli lisää pakkasen vaikutusta vielä paljon avoimella katselutasanteella.
Suomalainen Iceye-yritys laukaisi marraskuun 11. päivä neljä satelliittia kiertoradalle ja näistä neljästä kolme on nyt lisätty Suomen avaruusesineiden rekisteriin, jota TEM (työ- ja elinkeinoministeriö) ylläpitää.
Lisää blogissani:
https://avaruusinsinoori.kassiopeia.net/2023/12/05/kolme-uutta-suomalaista-satelliittia-avaruuteen/
Sääntömääräinen syyskokous 3.12.
KOKOUSKUTSU
Warkauden Kassiopeia ry:n
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUODEN 2023 YYSKOKOUKSEEN
Paikka: Lähikokous Härkämäen observatorion kerhotalo, Härkämäentie 88, 79480 Kangaslampi
Aika: Sunnuntai 3.12.2023 klo 15.00
Lisää: https://www.kassiopeia.net/2023/11/19/saantomaarainen-syyskokous-3-12/
Nyt olisi upeaa ohjelmaa koululaisille (ja miksei myös muillekin) Heurekassa maanantaina 4.12. Mukaan valitaan maksutta yhteensä 1000 oppilasta peruskouluista ja toisen asteen oppilaitoksista, joten jos kiinnostusta on, kannattaa hakea mukaan maksuttomaan päivään 3.11. mennessä.
https://www.heureka.fi/event/kuuleeko-kiertorata-tapahtumapaiva-koululaisille-4-12/
Havaintoilta 2.11. perutaan.
Lunta on tullut paljon ja tulee lisää. Härkämäentiellä ei ole vielä aloitettu talviaurausta. Tulevan viikon lämmin sää ja vesisateet sulattanevat lumet vielä pois. Tällä hetkellä tie ja piha-alueet eivät ole ajokunnossa. Härkämäelle menijät siis keskittyvät lähipäivinä lumenluontitalkoisiin. Katsotaan tilanne tulevina torstai-iltoina uudelleen.
https://www.kassiopeia.net/2023/11/01/havaintoilta-2-11-perutaan/
Sääennuste lupaa tälle viikolle pilvistä ja hieman lumisateita, taivaan kohteiden katselu ei todennäköisesti onnistu. Härkämäellä on muuta ohjelmaa.
Lisää nettisivuillamme.
Ennusteiden mukaan Reaktor Hello World -satelliitin odotettiin tulevan Maan ilmakehään joskus lokakuun lopussa.
Tarkkaa ilmakehään saapumisaikaa, ts. tippumista, ei voida määritellä ilman tutkahavaintoja, mutta viimeiset telemeteriatiedot satelliitti lähetti 21.10. ja parinkin ennustelaskelman mukaan satelliitti olisi lopullisesti palanut Maan ilmakehässä 22./23.10.
Lisää blogissani: https://avaruusinsinoori.kassiopeia.net/2023/10/24/reaktor-hello-world-satelliitti-paloi-maan-ilmakehassa/
Härkämäen observatorion yleisönäytökset pidetään kaudella 2023 - 2024 torstai-iltaisin. Syyskuussa ja lokakuun alussa yleisönäytökset pidetään klo 20 - 22. Lokakuun puolivälin jälkeen näytösaika on klo 18 - 21. Pääsymaksu on aikuisilta 5 € ja alle 18-vuotiailta 2 €.
Lisätietoja: Veli-Pekka Hentunen puh. 040 701 1625 sekä yhdistyksen (Härkämäen observatorion) Facebook --> https://www.facebook.com/groups/161548229306
Kassiopeia liittynyt Mastodoniin. Käytännössä tämä näkyy X:n käytön vähenemisenä jatkossa ja kotisivuillamme. Muutoksen syynä se, että nettisivuilla X-feedit eivät näy kirjautumatta palveluun